Tekoäly muuttaa markkinoinnin ja myynnin työtä, mutta pk-yrityksessä harvalla on aikaa selvittää, mistä kannattaa aloittaa.
Norbert by LS on perustettu juuri tätä varten. Ensin selvitetään, missä kohdassa tekoälystä on yritykselle eniten hyötyä. Sen jälkeen rakennetaan työkalut, automaatiot ja raportit, joiden avulla toistuva työ siirtyy tekoälylle ja päätökset jäävät ihmiselle.
Strategiassa mennään syvälle siihen, mihin liiketoiminta on menossa, mitä sillä tavoitellaan ja mitä tekoäly näille tavoitteille tarkoittaa. Työkalut valitaan vasta, kun suunta on selvä.
Tekoäly on muuttanut sen, miten nopeasti ja millä kustannuksilla markkinointia tehdään. Yritys, joka tekee kaiken edelleen käsin, menettää asemiaan niille, jotka ovat ottaneet tekoälyn käyttöön.
Mainonta on kunnossa isoillakin yrityksillä, mutta liidille ei ole sovittu prosessia. Mainontaan käytetty raha menee silloin hukkaan juuri ennen kauppaa.
Järjestelmät keräävät dataa valtavasti. Siitä on apua vasta, kun se tulkitaan riittävän usein ja kunnolla, aiempaan vertaamalla.
Kun prosessit ja työkalut päivitetään nykyaikaan, tekoäly voi hoitaa sen työn, jossa se on ihmistä parempi. Ihmiselle jää se työ, joka vaatii harkintaa.
Kybernetiikka tutkii, miten järjestelmä ohjaa itseään omasta toiminnastaan saamansa tiedon avulla. Yritys toimii samoin: asiakastieto ohjaa markkinointia, markkinointi tuo liidit ja liidit muuttuvat kaupaksi.
Pk-yrityksessä näitä asioita hoidetaan usein muun työn ohessa, eikä kellään ole aikaa tulkita, miten eri osa-alueiden luvut kytkeytyvät toisiinsa. Norbert auttaa yrityksiä ymmärtämään markkinointinsa kokonaisuutta ja siten tekemään parempia päätöksiä.

Perustin Norbertin vuonna 2025 Helsingissä. Kartoituksen, strategian, toteutuksen ja tuen hoitaa sama ihminen, joten työ ei siirry missään vaiheessa juniorille eikä alihankkijalle.
Tunnen asiakkaan aseman, koska olen ollut siinä itse: olen vastannut markkinoinnista rahoitusalan yrityksissä ja pyörittänyt omaa vaateliikettä. Sitä ennen kirjoitin Ranskassa verkkosivujen koodia freelancerina kymmenisen vuotta ja johdin koodaritiimiä suuressa eurooppalaisessa verkkopalvelussa.
Markkinointi ja tekniikka ovat siis samoissa käsissä, joten ehdotan vain sellaista, minkä osaan myös rakentaa ja minkä hyödyn pystyn perustelemaan. Jos tekoälystä ei ole jossain kohdassa hyötyä, sanon sen suoraan.
Olen koulutukseltani kielitieteilijä ja työskentelen suomeksi, englanniksi ja ranskaksi.
Nimi tulee Norbert Wieneristä, jota pidetään yhtenä kybernetiikan perustajista.
Muinaissaksassa norbert tarkoittaa, runollisesti tulkittuna, Pohjolan valoa, heh.
Maksuttomassa kartoituksessa käymme läpi, missä järjestelmissä tietonne ovat ja mistä palvelusta olisi teille eniten hyötyä.